Olemme jaksaneet pitää treenimotivaatiota yllä. Hilmassa on ainakin tapahtunut edistystä viikon aikana. Paikallaolo kuta kuinkin "varma", vastaan saattaa joskus nousta (haluaa namin) , eli siihen täytyy nyt kiinnittää huomio. Seuraaminen onnistuu noin kolme askelta ilman apuja. Apujen kanssa hiukan pidemmästi. Käännöksiä emme ole tehneet muuta kuin "viennillä". Maahan meno on hyvä ja lelulla saadaa siihen vielä vauhtia. Lonkkapylly on vaan yleinen asento varsinkin jos maassa ollaan pitempään. Sitä täytyisi jotenkin korjailla. Sivulletulot on usein liian edessä ilman apuja. Yllättäen joku varmaan palkannut siitä... Luoksetulossa olemme ruenneet vähentään apuja, ja ottamaan noin metrin-kahden matkalta. Hyvin eilen haki paikkaansa, mutta välillä se namikäsi vetää liikaa taas puoleensa --> palkkaa täytyy kokeilla jonnekkin muualle välillä. Tuima-Tyyne treenasi samalla kentällä ja olin todella positiivisesti yllättynyt että kentälle tulon jälkeen Hilma ei vilkaissutkaan Tuimaa ja Maria. (paitsi tieten sitten heti kun menin istumaan maahan ja hommat loppui).

Kiralle olen tehnyt muutaman treenin ja se edistää seuraamisessa ärsyttävästi, ja taluttimella ohjaamisesta ei ole hyötyä, aktivoituu vaan ja on vielä enemmän vietissä. Ehkä minun pitäisi sitten oppia että otan sen seuraamisen viimeisenä koska sillon on parempi.. mutta kun kokeessa se on ekana.. Tähän mennessä se ei ole kyllä kokeessa käynyt noin kuumana ja paikka on ollut ihan hyvä. Kapulan mälväily on sen verran vähentynyt että matkalla takaisin se ei pure sitä varsinkaan jos ottaa sen nätisti maasta mutta luovutuksessa sitten. Tätä paljon luovutusta ja nostoa maasta. Kiitos Marille treeniseurasta ja pitkästä rentouttavasta lenkistä!

 Tässä nyt katsastus kokonaisuuteen Kiran osalta (millon olisi kohtuu sopivaa lähteä kisaamaan):

Paikalla olo: Varma (muutamassa viimetreenissä tullut yksi lonkalle siirtyminen) Nostot ja laskut hyviä.

Seuraaminen: Innokasta ja edistävää, välillä pompahtelua. Askellukset vasemmalle hyvät ja oikealle joutuu korjaamaan.

Liikkeestä istuminen: Nopea

Luoksetulo: Ihan tarpeeksi vauhdikas. Seisominen valuu liikkeessä tehtäessä. Maahan meno hyvä.

Ruutu: Hyvä ja onnistunut nyt joka treeneissä. Alustaa voisi siirtää hiukan yli tai ruudun takarajalle. (roikkuu eturajalla) ja muutamia lähtöjä ruutuun että palkka on siellä.

Hyppynouto: Nopea. (nyt ei ole kiertänyt estettä mutta tarvitsee toistoja) Luovutuksessa mälväystä.

Metallinouto: Meno nopea, takaisin ravilla ja kapula kilisee suussa. (pito hiukan epävarmaa) mutta palauttaa perille. Tämä täytyisi saada mukavaksi. Myönnän ei olla tehty valovuosiin. :D

Tunnari: Tästä ei edes puhuta. :D Oma on joka toisella kerralla ja pureksii. Suurin työmaa.

Kaukot: Hyvät pienen hiomisen jälkeen. Nopeutta on. Toinen sarja on melkeen täydellinen ja toisessa saattaa herkemmin siirtyä.

Miltä kuullosti? Uskaltaako lähteä kokeilemaan.. Ehkä antaisin itselleni vielä reilu kuukauden aikaa, ja katsoo sitten taas kokeessa tilannnetta uudestaa. Harmi kun emme ole päässeet mölleilemään mihinkään. Olen huomannut että noissa kokeissa tarvitsi käydä tasaiseen tahtiin, kun tulee tällainen puolen vuoden tauko, niin vaikeampi on ne ilmoituskaavakkeet postiin kantaa.

Lauantaina kävin viettämässä vapaapäivää Kokkolassa Paulan ja Taran luona, tokoilimme Kiltan kentällä ja kävimme lenkillä ja otimme poseerauskuvia koirista.  Kiitos Paula mukavasta päivästä ja Hilman handlauksesta!

Tässä kuvasatoa:

Kira

1908627.jpg

Hilma 8 kk

1908633.jpg

1908634.jpg

Tara, Kira ja Hilma rusinasuu

1908638.jpg

Kepin vääntöä

1908649.jpg