Hilman kanssa hyppäsimme junaan perjantaina ja lähdimme Hyvinkäälle Sennille ja Kertulle yökylään. Hanna tuli myös sinne Daran kanssa. Hilma matkusti oikeen reippaasti junassa, uni maistui koko matkan. Lauantaina lähdimme sitten Hesaa Voittaja-näyttelyyn. Nukuttuakaan ei tullut kun muutama tunti, ei kai sitä malta mennä ajoissa nukkumaan. Näyttelyis oli Hilman sisaruksista Kaapo, Paavo, Hugo, Sisu, Lauri, Jenni ja Lotta sekä emä Lissu. Pääsimme myös juhlimaan näyttelyiden ohessa, Kiitos Skumpasta ja Kurkon ja Akin Valiokakusta, hyvää oli :)

Juniornartut arvosteli Ritva Raita, narttuja oli n.16. Hilma sai ERIN ja sijoittui luokassaan toiseksi!! Hilma esiintyi itsetäni tosi hyvin. Kun pääsimme neljän parhaan joukkoon, olin jo siihen tyytyväinen koska olin aatellut että jo sijoitus noin isossa porukassa on mahtava juttu 11 kk ikäiselle junnulle. Kun huomasin että meitä on enään kaksi siinä, niin tittelin menettäminen tietenkin kirpaisi :D. Liian läheltä liippas :P. JV08 titteli meni 6 kk vanhemmalle juniorille kuin Hilma. Onnea Hertta+ taustatiimit! :) Flat Power Woman in Red sijoittui junnuissa kolmanneksi, Onnea Martta ja Dansku! Onnea myös kaikille muille menestyneille, etenkin Lissu-mutsille PN2 ja Klaaralle Sertistä ja Paavolle ja Hugolle sijoituksista isossa junnuluokassa! Kiitos mukavasta päivästä ja nähdään toivottavasti taas pian :)

Hilman arvostelu:

Erinomaisesti liikkuva. Sopusuhtainen.Hyvä ilmeikäs pää. Hyvä purenta. Seistessä tahtoo venyä pituutta. Hyvin kulmautunut ja liikkuu kaikin puolin erinomaisesti.

 

Hilma JUN ERI 2/16

2145963.jpg

Kuva Marianne Forsell

2148971.jpg

Hilu junailee :) (Kamerakännyllä kuvan laatu hiukan heikko...)