Kävin Hilman ja Kiran kanssa toissa päivänä ottamassa hiukan nometreeniä. Kiran kanssa tein muutamia markkeerauksia, ei ongelmia paitsi kuumumista oli ilmassa. Eli välillä itsekkin hain niitä dameja jotta neiti malttaa välillä myös istua ja odotella omaa vuoroa. Hakuruudussa jouduin kutsua luo kun dami suussa alkoi kiertämään, ja meinasi vaihtaa, sillä nyt on suuri merkitys Kiran mielestä minkä niistä palauttaa. Muuten meni kivasti, mutta välillä se tahtoo olla liiankin kuuma ja vauhko. Mutta onneksi se on hiljaa, takajalat vaan tärisee kun on niin jännitävää kun damit on pussissa mukana.

Hilman kanssa luoksetuloa ja muutama onnistunut nouto saatiin. Damia pikkasen vaan riepoteltiin. Pienestä se on vitsa väännettävä :D

Eilen olimme Kiran kanssa Marin tokotreeneissä. Kestotreeniä otimme. Pari kolme liikettä ja vasta sitten palkkaus. Potkua riitti ja keskittyminen oli ihan hyvää. Kira on treenannut koko talven hallissa ja siellä olemme myös ruudun opetelleet ja eka kerran teimme ulos ruudun, ei ongelmaa merkkas ruudun hyvin ja kaikki ruutuun menot hyviä. Mutta ennakoi käskyn seuraamaan ja karkasi ruudusta luokse (jonka teki viime kokeessakin). Eli otimme ruudussa pysymistä kävelin ympäriinsä ja kävin ruutuun palkaamassa ja tein kaikenlaisia liikkeitä ja pään käännöksiä joista meinaa ennakoida. Hyvä lopputulos. Sitten otimme lyhyeltä matkalta lähtöjä maasta seuraamiseen, koska kiralla on tapana lähteä ruudusta kaasu pohjassa ja törmätä muhun. Eka lyhymmältä matkalta ja kun vauhtia ei ollut liikaa jarrutti hyvin. Saimme hyviä vinkkejä seuraaviin treeneihin, Kiitos Mari!

Tänään otimme Hilmasta uudet seisotuskuvat.  Tässäpä neitonen alle 15 vko:

1498677.jpg

kuva: Mari Hakala