Tässä samalla parannellessani vatsaani päätin aikaa kuluttaa päivittämällä logii.. Ohjaaja on aika laiska ollut nyt viikon, olemme vähä treenailleet jotain pientä tokoilun parissa. Hilmalle perusasentoja ja liikkeestä seisomista. Kiralle paikalla istumista ja idioottirinkiä ja siitä eniten seisomista. Eilen hiukan muistelimme tunnaria ja piilotin lumihankeen kapulaa.

Kiran kanssa kävimme viime tiistaina ohjatussa agility treeneissä. Radan pätkä jossa sai valssata kymmeniä kertoja, se oli mielenkiintoinen ja haastava. Saimme muutaman onnistuneen kerran, vielä kun oisi saanut hiukan tiukempia käännöksiä radalle. Jotenkin tuntui että olin aika yllättynyt itsekkin että se meni niinkin hyvin, vaikka parannettavaa vieläkin oli.

 Yhtenä päivänä kävimme nomeilemassa, tein Hilmalle pitkiä markkeerauksia ja menin aina kauemmaksi lähetyksen jälkeen. Teimme pari muisti harjoitusta myös ja "jätä" harjoituksia. Ihan tyytyväinen olin. Kiralle tein suuntia ja eteen menoa, oikeen onnistuneet treenit. Tässä nyt näiden treenipohdintojen jälkeen, en minä nyt niin laiska ole ollut, ei kai sitä työn ohella paljon tämän enempää kerkeäkkään.

Ensi viikolla oisi möllitoko, saa nähdä kehtaammeko Hilman kanssa mennä kun eilen huomasin että ei se osaa vielä niitä yhtään liikkeenä, palasina vaan. Esim lähtee liikkurin käskystä, liikkeestä maahan menossa meni maahan mutta lähti kohta minun perään eli malttia ei ole. Tottakai korjasimme sitten näitä. Kira ei pääse mölliin koska aloitti juoksut :(

Sunnuntaina olimme Kajaanissa ryhmänäyttelyssä. Tapasimme Hilman kaksi sisarusta Lotan ja Hugon. Ja pitkästä aikaa Hannan ja Daran! Mukava päivä:) Kiitos kaikille seurasta! Hyvä uusi kokemus Hilmalle tuloksella EH 2/6. Eli sijoitukseen olin tosi tyytyväinen. Vain yksi narttu junioreista sai Erin. Tuomari muutenkin antoi vähän erejä. Onnea menestyneille!!

Hilman arvostelu:    JUK EH 2/6  Tuomari Jens Martin Hansen, Tanska

9 kk vanha. Feminiininen pää. Oikea purenta. Hyvä kaula ja hartiat?. Voisi olla hieman pidempi olkavarsi. Hyvä ylälinja. Hyvin kulmautunut takaa. Riittävä runko ikäisekseen. Liikkeiden tulee tasapainottua niin edestä kuin takaakin. Kiva turkki ja tempperamentti.

2039334.jpg