Tässäpä aamupäivän ratoksi aattelin rueta rustaan blogiin, asiaa on varmaan liikaakin, kun ei puoliakaan muista. Perjantaina tulee kaksi viikkoa oman polven tähystyksestä. Olemme onneksi kumminkin pystynyt pikkasen touhuileen, mutta pitkät lenkit on jäänyt välistä. Onneksi uimakelit on alkanut =) Tänään kävin juuri polven kanssa fysikaalisessa hoidossa ja sille annettiin sähköhoitoa ja erilaisia jumppa ohjeita. Ensi maanantaina alkaisi virallinen kesäloma, jos sairasloma ei jatku. Käyn huomenna lääkärissä. Turvotusta on vielä reilusti ja sitä myöten jäykkä.

Olimme viime viikonloppuna Koirakeskuksen järjestämällä Tottis päivällä. Kouluttajana oli Arto Petjala. Kiran kanssa otimme "syyniin" tunnarikapulan pureskelun. Saimme ohjeita miten työstää tätä ongelmaa pois. Kira täytyy saada rauhalliseen ja varmaan mielentilaan. Otimme niin että piilotin kapulan heinään ja istuin ihan lähellä kapulaa. Kun Kira nosti sen saman tien palkka luovutuksesta. Tästä ois tarkoitus itse edetä pikku hiljaa kauemmaksi. Ja erikseen harjoituksia pitämiseen. Kun koiralle on saatu sopiva mielentila kapulan suhteen, voin myös alkaa vaatia että sitä pidetään nätisti suussa, jos on tarvetta. Kiran kanssa katsoimme myös kaukokäskyt ja ne meni niin hyvin että ei tarvinut puuttua mihinkään, tai no pientä teputtelua mutta se ei haittaa mua kyläkisoissa :D. Seuraamiseen sen verran että ohjaajalla jää vasemmalle käännöksissä vasen käsi taakse ja oikealle käännöksissä oikea käsi taakse ja rytmi muuttuu. Siis opettelen käveleen ;). Kira seuras oikeen kivasti. Hyvä kirppu!

Hilman kanssa katsoimme ihan perussettii, perusasentoo, seuraamisen paikkaa ja käännöksiä ja luoksetulon loppuasentoa. Hilma pikkasen alkuun edisti seuraamisessa ja aloimme tekee siihen sellasia "käännös peruutus askelia" kun koira tuli hyvin mukaan oikealle kohtaan niin palkkaus. Toimi erinomaisesti, lopussa Hilma seuras täydellisesti. Teimme myös sellaista että olin perusasennossa ja lähdin suoraan oikealle oikealla jalalla sanoen "seuraa" käskyn ja ikään kuin yritin päästä koiralta karkuun ja kun se saavutti paikkansa -> palkkaus. Luoksetulossa Hilma törmää ja siihen koitan nyt montaakin juttua.(Tokossa Hilma tulee suoraa sivulle) Kun koira on sivulla perusasenossa palkka lentää vasemmalle viistoon, ikään kuin yritetään saada se "ennakoimaan" sitä jotta tulisi hieman kaarta siihen sivulle tuloon. Palkka lentää taakse vinoon koiran lähestyessä, jatkamme tätä. Paljon sai myös ajateltavaa seuraessa muiden koulutusta, ja ajatuksia omiinkin juttuihin. Menimme myös mukaan jäljelle, mutta en tehnyt omille koirille. Istuskelimme ja rupattelimme mukavia. Päivä oli antoisa, aurinkoinen ja seura oli mitä parasta! Kiitos kaikille! =)

Alla Hilma ja uusi suosikki lelu NÄNNÄRI navetasta =)

kuvat Mari.H

1242811074_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242811154_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242811225_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242811385_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ilmoitin Hilman kesäkuulle 2 tokokokeeseen, yritämme sen Tk1 nyt saada. Ja sitten seuraavaksi taipparit ja BH. Viime päivityksestä olemme treenannut ulkona hiukan eri kentillä, tehnyt häiriö paikallaoloa jne. Kiran kanssa ohjattua, suuntina ilman kapuloita. Kira oli yhteen väliin hiukan vaisu lenkillä ja kotioloissa ja me käytiin P. Tapiolla ja se ultas sen kohdun ja tunnusteli koko koiran. Ja ei mitään löytynyt. Epäili kumminkin sitten valeraskautta, juoksujen jälkeinen masennus. Mutta nyt on neiti piristynyt huomattavasti ja treeneistä ei säpinää puutu :D Ilmoitin Kirankin kahteen EVL-kokeeseen. Kira on muutamia kertoja taas testannut mua, se alkaa juokseen jonku lelun tai kapulan kaa pitkin kenttiä eikä tule luokse ja haluaa että suutun ja ajan takaa. Nyt kun olen jättänyt sen siinä vaiheessa huomioimatta niin kohta tulee katsoon että mitä se mamma puuhaa. Hieman ärsyttäväää!! Liikaa virtaa kenties vai mistä syystä saattaa mennä kauan että se ei tee tuota ja sitten yht äkkiä taas...?

Eilen kävimme Hilman kanssa tekee taippariomaiset vesinoudot dameilla. Veneen kanssa ei ongelmia eikä paukun (starttari). Hyvin meni. Saimme hyviä ohjeita vedestä palauttamiseen ja sen ravistamisen kanssa.

Hilmalla on ihan ääretön karvan lähtö. Joka päivä saisi imuroida ja harjata. Kiva ollaan Tuurissa sitten sellanen Bikinityttö, hapsutkin on vähentynyt :( Katsotaan nyt kuin paljon se tippuu, eihän sille vaan mitään voi. Lohiöljyn aloitin molemmille, niin hilseilevätkin turkit.

Eilen olin katsomassa hakukoetta, jossa muutama kaveri kisasi. Itselläkin tuli joku pieni inspiraatio.. jospa sitten TVA tittelin jälkeen (jos sitä koskaan tulee) Kira alkaa hakuilemaan rullakoirana. Pieniä alkeita on tehty joskus ja tottiksessa Kiralla olisi intoa hienosti :) Onnea Mari ja Turo uudesta tittelistä!! Ei se ihme oo että Hilma fanittaa pappaa niin paljon.. TVA HK1 JK2 BH Turo.. Se on huomannut että sillä on niin pitkä nimi.

Kira nuorena tyttönä

1242812695_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kira tottistelee, kuva Senni Husso

1242812921_img-d41d8cd98f00b204e9800998e