Talvilomakin on sitten pidetty ja huomenna työn pariin. Lomalla oli kylmät pakkaset ja aurinkoa. Mitään kummosia ei viikolla tullut tehtyä. Hilman kanssa käväsimme AVOimenluokan tokokokeessa. Viikonloppu olo sitten sitäkin mukavampi. Kannuksessa oli Flattien TOKO/AGI/NOME viikonloppuleiri jossa olin kouluttamassa tokoa ja muutaman kerran itsekkin pääsi treenailemaan. =)

Tokokoe meni odotettua huonommin. Hilma on tuntunut liikkeiltään varmalta ja möllikokeet mennyt hyvin. Keskittymisen kanssa ei ole ollut pitkään aikaa ongelmaa. Hilma oli kokeessa hieman stressaantunut , ehkä sitä ei ulkopuolinen huomaakkaan mutta mä vaistoan sen että se epäröi hiukan jokaista liikettä. Itse jännitin vähä mutta en paljo.

Paikallaolo: 7 (rauhaton, tämä oli jo yllätys, joskus kyllä lonkalle menee mutta ei nuuskuttele sillä tavalla)

Seuraaminen 9 Tiivis muistaakseen, siitä piste. Itse huomasin jo ekassa yksilö liikkeessä että Hilma hätiköi eikä ole hyvässä mielentilassa.

Maahan meno 9

Luoksetulo+pysähdykset 5 (läpi juoksu, enemmin on treeneisä ennakoinut, jotenkin se vaan tuli ihan täysii eikä välittänyt mun huitomisesta mitään)

Liikkeestä seisominen 7,5 (en oikeen muista, käänty ainakin taakse palatessa etuosalla mukana, oli epävarman näkönen onko oikeassa asennossa)

Nouto 9 (pieni törmäys eteen ja hieman vino perusasento lopussa?)

Kaukot 0 (eka istuminen hyvä ja alasmeno, toinen istuminen.. jumittaa ja kolmannella käskyllä vasta ylös) Sitte ku lähdin koiraa kohti niin pomppaa ylös. Kaukoissa on joskus ollut juuri tota ylös nousemis jumitusta..

Estehyppy 8 (kolautus tullessa, jäi niin lähelle istumaan toiselle puolelle)

Kokonaisvaikutus 9,5 ( Puolipistettä siitä että en luota sen tekemiseen ja "tuijotan" sitä vähän liikaa pää kenossa) :D

Tulos siis AVO3. Tuomarina Piritta Pärssinen.

Kokeen jälkeen mua otti niin hermoon se että mikä tässä kisatilanteessa mättää kun ennen ei ole ollut mitään "henkistä"  kisaongelmaa. Mutta jossain vaiheessa näitä vastoinkäymisiä vaan tulee ja ei auta ku jatkaa. Toisaalta nyt mitään katastrofia ei ollut ja koira teki ja yritti. Kehuin ja innostin liikkeiden välissä jotta se ees luulisi minun olevan normaali, jos se jännityksestä ottaa painetta. Eiköhän se tästä, kunhan vaan menee kisaamaan ja opettelee ohjaamaan sitä. Kira ja Hilma on niin erilaisia ohjattavia.